sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Tilastoja, tilastoja, tilastoja

Golfkausi lähestyy puoliväliä, joten on aika katsoa miten on tähän mennessä mennyt.

Kausi lähti liikkeelle melko takkuisasti. Alle 80 kierroksetkin olivat tiukassa, mutta lopulta peli alkoi sujua ja välillä meni todella hyvinkin. Kisoissakin on tullut välillä menestystä. Parhaimmat kierrokset ovat toivottavasti vasta edessä. Nythän kentät alkavat olla huippukunnossaan, joten tuloksen tekeminen on enää itsestä kiinni. Heinäkuun alussa alkavat reikäpelit (itse osallistun kaikkiin mahdollisiin eli kierroksia tulee niin scratch-, tasoituksellissa kuin parireikäpelissä) ja elokuun lopulla mitellään klubin seuramestaruudesta. Mutta nyt niihin tilastoihin:

2012 Tilastot 28.06.2012 mennessä:
- Tilastoituja kierroksia 21 kpl, joista Järvenrannalla 15 kpl.


Vertailun vuoksi viime vuoden tilastot vastaavaan aikaan:
- Tilastoituja kierroksia 21 kpl, joista Järvenrannalla 19 kpl


Tilastoituja kierroksia siis saman verran tänä vuonna kuin viime vuonnakin. Kierroskeskiarvo hieman huonompi kuin viime vuonna. Toisaalta tämän vuoden tilastoissa muutama kierros enemmän Pirunpellolta, ja Järvenrannan kierroskeskiarvo on tällä hetkellä hieman parempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Toivottavasti parhaat kierrokset ovat vasta tulossa.

Huomioita perustilastoista:
- putit melko samaa tasoa (GIR-putts 1,94  -> 1,92)
- rangaistuslyöntejä huomattavasti enemmän (1,05 -> 1,76)
- greeneihin osuttu heikommin (64 % -> 55 %)
- väyläosumat samalla tasolla (missit tasoittuneet tänä vuonna tasaisesti oikealle ja vasemmalle)
- chip up'n'downit hieman parantunee (49 % -> 56 %)

Ja sitten omiin lisätilastoihin! :D

Ensin tilastoja aloituksista. Näissä tilastoitu kaikki täydet kierrokset eli myös alkukauden kierrokset ovat mukana.


Aloitukset (kaikki täydet kierrokset, 32 kierrosta)
- väyläosumat: 43,2 %
- pelissä: 84,2 % (pelissä eli järkevästi jatkettavissa, ei esim. OUT tai metsässä/puun takana/pelaamattomassa paikassa)
- ei-pelissä: 15,8 %
- rangaistus avauksesta: 10,7 %
- väyläbunkkerissa: 1,6 %

Aloitukset, Järvenranta (24 kierrosta)
- väyläosumat 39,7 %
- pelissä 84,6 %
- ei-pelissä 15,4 %
- rangaistus avauksesta: 10,8 %
- väyläbunkkerissa: 1,8 %
- eniten väyläosumia: väylä 16 : 63 %
- vähiten väyläosumia: väylä 3 : 17 %

Aloitukset, Pirunpelto (8 kierrosta)
- väyläosumat 55,0 %
- pelissä 83,9 %
- ei-pelissä 16,1 %
- rangaistus avauksesta: 9,0 %
- väyläbunkkerissa: 0,9 %
- eniten väyläosumia: väylä 10 ja väylä 14 : 88 %
- vähiten väyläosumia: väylä 7 : 0 %

Lähestymiset, Järvenranta (24 kierrosta)
- greeniosumat: 56,0 %
- lyheksi: 13,0 %, vasen: 4,9 %, oikea: 6,9 %, pitkä: 6,5 %, n/a: 12,7 %
- eniten greeniosumia: väylä 11: 83 %
- vähiten greeniosumia: väylä 6 ja väylä 18: 29 %

Lähestymiset, Pirunpelto (8 kierrosta)
- greeniosumat: 40,3 %
- lyheksi: 11,8 %, vasen: 9,7 %, oikea: 10,4 %, pitkä: 12,5 %, n/a: 15,3 %
- eniten greeniosumia: usealla väylällä 50 %
- vähiten greeniosumia: väylä 5, 7 ja 13: 13 %

Seuraavaksi puttitilastoja. Näissä tilastoissa vain ns. tilastokierrokset, jotka aloitin 17.5.2012. Lasken yleensä puteiksi myös greenin ulkopuolelta putterilla lyödyt lyönnit. Aloitin tällaisen epämääräisen oman puttitilastoinnin vuonna 2009. Tilastoinnissani merkkaan putista, joka ei mennyt reikään joko PH, LH, PV, LV tai Y.  Olen kyllä nyt miettinyt, että pitäisi tilastoida vain ensimmäisen putin osalta, kun nyt olen tilastoinut myös kakkosputin, kun on tullut kolme puttia.

Selitys:
PH = Pitkä Helppo (sopiva putti, kun ei mene reikään = ei jäänyt lyhyeksi, mutta jäi helppo jatkoputti)
LH = Lyhyt Helppo (jäi lyhyeksi, mutta jatkoputti oli helppo)
PV = Pitkä Vaikea (putti meni pitkäksi ja jatkoputti oli vaikea)
LV = Lyhyt Vaikea (putti jäi pahasti lyhyeksi -> jatkoputti oli vaikea)
Y = Yips (jäätyminen putissa, helppo putti, jonka laittaa ohi. Joko erittäin lyhyt (~30-70 cm) tai hieman pidempi, mutta helppo, esim. suora metrin ylämäkiputti

Putit (kaikki tilastoidut kierrokset, 21 kierrosta)
- keskiarvot

Putit LH LV PH PV Yipsit 1 >= 3
33,29 3,05 1,19 8,95 1,24 0,95 4,43 1,86

Löytyy minulta vielä erikseen Järvenranta/Pirunpelto ja kisa/harkkakierrokset, mutta jätetään ne tilastot kauden loppuun.... ;)

Foreputit (kaikki täydet kierrokset)
- Putteja lähtenyt forelta 61 kpl
- keskiarvo 2,23 puttia
- 1 putti: 6,6 %
- 2 puttia: 63,9 %
- 3 puttia: 29,5 %

Väyläkeskiarvot (kaikki tilastoidut kierrokset)
 - tilastot löytyy aina vuodesta 2003 lähtien :), mutta laitetaan nyt tähän vain tämän vuoden tilastot Järvenrannan puolelta:
Kierroskeskiarvo
- kaikki: 75,813
- kisat: 76,200
- harkat: 75,636
...tässä tarkemmin =]
 
Eclectic, JR, keltaisilta
- 52 lyöntiä
- birkku puuttuu väylältä 16
- muille birdie, paitsi kympille ja yhdelletoista eagle
- viime vuoden tulos jo parantunut (55 lyöntiä)
- ennätys vuodelta 2010 (50 lyöntiä)

Eclectic, PP, keltaisilta
- 67 lyöntiä
- birkut väylille 1, 2, 6, 9, 10 ja 17
- muille par, paitsi 16, jolla paras vain bogey :O
- viime vuoden tulos 63 lyöntiä
- ennätys vuodelta 2008 (60 lyöntiä)

Anti-Eclectic, JR, keltaisilta (eli huonoimmat tulokset loppuun pelatuista joka väylältä kauden ajalta, tilastoihin vaikuttavat kaikki kierrokset)
- 114 lyöntiä
- huonoin tulos ykkösellä, 9 lyöntiä
- bogi huonoin tulos väylillä 2, 5, 12 ja 14

Anti-Eclectic, PP, keltaisilta
- 113 lyöntiä 

Tasoitus
- viisi tasoituskierrosta eli käytännössä avointa kisaa, koska harjoituskierroksilta en voi kortteja jättää
- kolme nostavaa korttia, kaksi bufferiin
- tasoitus siis noussut 2,6:sta 2,9:ään (Järvenrannan slope nyt kaksi, yippee!)

Vielä muutama tilasto tältä vuodelta:
- Järvenrannalla uusi ennätys: keltaiselta pelatessa 13 peräkkäistä paaria kierroksella
- kolme eaglea, birkkuja toistaiseksi: 59 kpl, par-tuloksia: 301, bogeja 165, tuplabogeja 38, triploja 23 ja muita 8
- uusi pomputteluennätys 519 kertaa :) (aikaisempi oli 424 vuodelta 2006)

Onneksi olkoon, jos luit loppuun asti. Eiköhän tällä tilastointimäärällä lankea ainakin Lakesiden ahkerin tilastoija titteli...tai sitten Lakesiden golfhullu-titteli? Ai niin, mutta mullahan on se jo! ;D

Huomenna (tai siis tänään..."oh my gaawd look at the clock") kisaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti