keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Masters 2012

Do-diin! Huomenna meikäläinen viettää omaa virallista golfkauden avajaispäivää, kun ensimmäinen kierros kauden ensimmäisestä majorista eli US Masters 2012-kilpailusta starttaa klo 7:50 EDT (Suomen aikaa klo 14:50). Masters on erityinen major, koska se pelataan aina samalla kentällä. Siinä mielessä mukavampi katsoa, kun on oppinut tuntemaan kentän, varsinkin viimeisen takaysin, katselemalla Masters-lähetyksiä vuodesta 1998 lähtien.

Ensimmäisenä matkaan lähtee ryhmä C. Stadler, B. Steele ja T. Clark. Tiger Woods lähtee pelaamaan klo 10:35 paikallista aikaa ja hänen kanssaan pelaavat Miguel Jimenez sekä ensimmäisen Mastersinsa pelaava Etelä-Korean Sang-Moon Bae. Maailmanlistan ykkönen Luke Donald starttaa heti Tigerin perään (ryhmässä myös F. Molinari ja N. Watney). Toiseksi viimeisessä ryhmä on big-hittereiden poppoo, sillä siinä pelaavat Angel Cabrera, Rory McIlroy ja Bubba Watson.


Tigerin saldo Mastersissa on vakuuttava: vuodesta 2005 alkaen hän on sijoittunut huonoimmillaan kuudenneksi! Viimeisin voitto on vuodelta 2005, jonka jälkeen hän on sijoittunut kahdesti toiseksi, kerran kolmanneksi, kahdesti neljänneksi ja kerran kuudenneksi. Kun tähän vielä lisätään voitot vuosilta 1997, 2001, 2002 ja hänen viime aikaiset hyvät pelisuorituksensa (varsinkin parantunut draivaaminen!), on helppo veikata Tigeria kärkikahinoihin hänen suosikkikentällään myös tänä vuonna. Toinen Mastersin kestomenestyjistä, Phil Mickelson, on pudonnut maailmanlistalla ulos top-10:stä (sijoitus 14.). Mickelson ei ole aivan siinä huippuiskussa kuin 2000-luvun alussa, mutta mahdollisuukset voittoon hänellä ovat, kuten niin monella muullakin.

Muita suosikkeja ovat tietysti maailmanlistan kärkinimet:
 1.     Donald
 2.     McIlroy 
 3.     Westwood
 4.     Mahan
 5.     Stricker
 6.     Kaymer
 7.     Woods
 8.     Schwartzel
 9.     Rose
 10.   Simpson

Luke Donaldin voittoon en kuitenkaan oikein jaksa uskoa, vaikka mies pelasikin viime vuoden Mastersissa hyvin ollen lopulta jaetulla neljännellä sijalla. Luken recordi Augustassa on heikohko (mm. missattu cut 2008 ja 2010). Entinen maailmanlistan ykkönen Kaymer on pelannut muutaman ok-sijoituksen toureilla. Muistaakseni hän on maininnut jossain vaiheessa, että on yrittänyt oppia lyömään drawta, jota Augustassa tarvitaan huomattavasti enemmän kuin fadea. Veikkaukseni: tällä kertaa jatkoon (karsiutunut edellisillä neljällä kerralla), vaan ei 10 parhaan joukkoon. Hunter Mahan voitti PGA-tourin kisan viime viikolla, joten vire on tietysti kohdillaan, mutta hyvin harvoin turnauksia voitetaan peräkkäisillä viikoilla (ellei nimesi ole Tiger Woods). Myös major-voiton puolustus on sellainen asia, joka ei yleensä onnistu. Sitä yrittää viime vuonna vihreää takkia päälleen sovitellut Charl Schwartzel.

Sää on tietysti iso osa peliä. Augustan seudulla on sadellut runsaanlaisesti ja kenttä on märkä, joten suuria rulleja ei ole saatavilla. Etu siis pitkälle ilmassa lyövillä pelaajilla. GP:n perinteiseen Major-veikkaukseen pitäisi vielä arpoa kolme nimeä...Tiger nyt on "pakko" laittaa, koska pisteitä tulee lähes varmasti. Rory McIlroy on toinen todennäköinen top 10-pelaaja, mutta en tiedä vielä pitäisikö hakea hieman yllätysnimiä, koska lähes kaikki muut laittavat kuitenkin nuo molemmat omiin veikkauksiinsa.

Kisa näkyy tuttuun tapaan enää maksukanavilla (ja tietysti netistä). Onneksi Nelonen Pro 1 näkyy, joten saa seurata kisaa telkusta perjantaina ja sunnuntaina. Perjantaina tulee muuten myös salibandyliigan ensimmäinen finaali. Ah tätä penkkiurheilujan juhlaa!

 




Ja oi niitä aikoja, kun Asko Arkkola ja Lassi Tilander selostivat majoreita Nelosella.
- "Menee, ei mene, menee, ei mene..."
- "Siinä jää vielä paariin tekemistä."
- "Kaikkea muuta kuin helppo."
- ainaiset tuhinat ja puhinat selostuskopista
- "Tästä tulee vielä sanomista, hih hih hii."

;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti